perjantai 26. huhtikuuta 2013

uunivihannekset

Tein lohelle kaveriksi uunivihanneksia.
Itse valitsin mukaan

  • 2 perunaa
  • 2 porkkanaa
  • pala lanttua
  • kesäkurpitsan
  • punaisen paprikan ja
  • punasipulin
Lohkoin kaikki isoiksi paloiksi ja sekoitin kulhossa vähän öljyä, ½tl suolaa, rouhittua mustapippuria, kuivattua rosmariinia (tuore on parempaa, mutta lähikaupasta ei löytynyt) ja 1 rkl balsamicoa. Kasvikset sekaan ja pyöritellään kunnolla, jotta mausteet tarttuu kaikkialle. Levitellään lohkot uunipellille ja paistetaan 225 asteessa 20 - 30 minuuttia. 
Tarjotaan esimerkiksi lisukkeena lohen kanssa. 
Kasviksia voi valita ihan oman maun tai vuodenaikojen mukaan! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti